IPCC:n korkean päästötason skenaariossa yli 30 % nykyisestä globaalista viljely- ja karjatalousalueesta voi olla ilmastollisesti ruoantuotantoon soveltumatonta vuosisadan lopulla.
Viljelyalueiden tuhoutuminen ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen vaativat kiinnittämään huomiota globaaliin ruokaturvaan. Ruokaturvan kulmakivet ovat tutkimusten mukaan tuotannon maantieteellinen hajauttaminen, ylimääräinen tuotantokapasiteetti, strategiset ruokavarastot, toimiva kansainvälinen kauppa sekä ilmastonkestävä maatalous. Tuotannon liiallinen keskittyminen muutamille tehokkaille vilja-aitoille kasvattaa systeemiriskiä.
Jos Etelä- ja Keski-Euroopan sekä muiden suurten tuotantoalueiden ilmastoriskit kasvavat, Suomen ja muun Pohjois-Euroopan suhteellisen vakaa ruoan tuotantokapasiteetti on toimittava osana koko Euroopan ruokajärjestelmän riskien hajauttamista.
Suomalaisen pellon strateginen arvo ei siis määräydy vain Suomen tämänhetkisen ruoankulutuksen perusteella, vaan myös sen perusteella, kuinka arvokasta säilytetty tuotantokapasiteetti on maailmassa, jossa samanaikaisten globaalien satotappioiden riski kasvaa.
Kotimaan ruoantuotannosta huolehtiminen ja maatalouden kannattavuuskysymykset eivät ole vain kotimaan, vaan koko maailman asia.