Kissakriisi on kaikille tuttu, ja varmasti kaikki ovat sitä mieltä, että kissoja tulee auttaa ja niille etsiä uusia koteja. Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry yksistään auttaa satoja kissoja vuosittain. Mutta mitä jos puhuisimme hevoskriisistä, vai onko meillä käsissämme lammaskriisi? Harraste- tai tuotantoeläin mielletään nimenomaan käyttövälineenä, ja sen arvo ja hyöty (ja sitä kautta myös olemassa olon oikeutus) tulee välinearvon kautta. Mutta mitä sitten kun eläin ei olekaan enää “hyödyllinen” tai “käytettävissä”, mitä jos omistaja joutuu ongelmiin ja tarvitseekin apua eläimen kanssa? Onko oikein tarjota toinen mahdollisuus, samoin kuin lemmikkieläimelle? Voidaanko puhua hevoskriisistä, kun kotia etsiviä ns. “hyödyttömiä” hevosia päätyy kiertoon – eikö heidän elämänsä ole saman arvoinen kuin kissan tai koiran tai kanin?
Tuotanto- ja harraste-eläinten pitäminen on kalliimpaa ja vaatii monesti enemmän tiloilta ja joskus myös omistajalta kuin lemmikit. Iso eläin syö paljon, vaatii osaamista eläinten käsittelystä, lainsäädännöstä ja hoidosta. Jotkin eläinlajit täytyy ilmoittaa viranomaisille ja vaativat pitopaikalta tilatunnuksen. Tuotanto- ja harraste-eläin elää pitkään, hevonen voi elää yli 20 vuotiaaksi, lampaatkin helposti 10-12 vuotiaiksi. Mutta ovatko suuret kustannukset tai muut haasteet peruste sille, että eläimiä ei pyritä auttamaan? Yksikään lammas, nauta, hevonen tai vuohi ei synny ellei ihminen ole sitä mahdollistanut. Yksikään näistä eläimistä ei pärjää ilman hoivaa, ja jokaisen elämä on siis meidän ihmisten vastuulla. Näiden eläinten lopettaminen ja teurastaminen ovat toki keino ratkaista ongelma, mutta jos mietitään puhtaasti eläinsuojelun näkökulmasta, ei näiden eläinten elämä ja oikeus hyvään elämään ja uuteen mahdollisuuteen eroa millään lailla kissoista tai koirista.
Toki eläinsuojelussa lähdetään aina siitä, että eläimen kärsimys tulee minimoida, ja näin ollen on ymmärrettävää, että myös lopetus on keino auttaa eläintä silloin kuin muuta keinoa ei ole. Mutta eikö eläinsuojelun velvollisuutena ole myös tehdä työtä sen eteen, että myös muita keinoja (silloin kun se eläimen edun kannalta on perusteltua) olisi käytössä? Mielestäni on.
Puhtaasti tuotantoeläinten kohdalla kysymys on vielä haastavampi – tuotantoeläimiä kun teurastetaan miljoonittain. Millä perusteella pelastetaan yksi, kun sen lajitoverit tuhansissa määrin kuljetetaan teurastamoon täyttämään sitä tavoitetta mihin ne on kasvatettu? Miksi auttaa kahta kyyttöä, kun kymmeniä menee teuraaksi joka päivä? Ja eritoten, miksi tehdä sitä eläinsuojelun resursseilla? Kysymys on helpompi kun sen kääntää toisinpäin – tulisiko eläinsuojelun kääntää selkänsä jollekin eläinyksilölle vain siksi, että se on syntynyt tietyn lajikseksi? Vastaus tähän on helppo – ei tietenkään. Me emme voi välttämättä valita sitä kuka pelastuu, tai pelastaa kaikkia, mutta me voimme aina tehdä jotakin – auttaa silloin, kun se on mahdollista.
Yhdeksän lammasta. Kolme hevosta. Aasi. Kaksi kyyttöä. Siinä saldoa auttamilleni tuotanto- ja harraste-eläimille Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry:n kautta viimeisen kahdeksan kuukauden aikana. Muut paitsi kyytöt ovat olleet, tai ovat edelleen, minulla omalla tilallani tilapäiskodissa. Kyyttöjen tapauksessa olin neuvojana, hätäpaikan etsijänä ja kuskina – jatkossa autan niiden loppuelämän kodin löytymisessä. Näiden lisäksi olen kesän ja syksyn aikana hoitanut myös luonnonvaraisia eläimiä – jotka nekin ansaitsevat toisen mahdollisuuden.
Tämä työ vaatii työtä, aikaa ja taloudellisia resursseja. Jos haluat auttaa, Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry:n tuotanto- ja harraste-eläinten auttamiseksi voit ohjata lahjoituksen tilille FI37 8000 1170 9224 06 viitteellä 1287. Rahankeräyslupa RA/2021/85.
Minna Hölttä
SEY:n eläinsuojeluneuvoja, Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry:n tuotanto- ja harraste-eläinten koordinaattori sekä luonnonvaraishoitaja.
