Ilmastonmuutos on uhka, joka koskettaa ihan kaikkia. On ymmärrettävää ja tarpeellista, että etsitään tehokkaita, toimivia ja nopeita keinoja hiilipäästöjen vähentämiseksi. Tutkimukset sekä IPCC:n raportti antavat meille tukun ratkaisuja, joilla tavoitteeseen ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä 1,5 asteeseen päästään. Näitä keinoja ja toimia harkitessa tulisi myös miettiä eri vaihtoehtojen globaaleja, lokaaleja ja yhteiskunnallisia vaikutuksia – siis myös sitä, millaisen maailman me haluamme pelastaa.
Lihan kulutuksen vähentäminen on selkeä keino, jolla ilmastonmuutosta voidaan hillitä – tämä ei varmasti ole kenellekään epäselvää. Nopeat ratkaisut ovat tarpeen, mutta ne vaativat harkintaa. Naudan ja märehtijöiden hiilipäästöt ovat se, mihin usein on helppo tarttua ja totta onkin, että globaalien tutkimusten mukaan niiden hiilipäästöt ovat massiiviset ja niitä tulee vähentää. Sen sijaan vertailutietoa siitä, miten kotimainen tuotanto eroaa globaalista meillä on kovin vähän – Suomen tuotanto kun on aika erilaista kuin vaikkapa USA:n tai Brasilian, joissa nurmirehun ja laidunnuksen määrä on vähäinen (eli maan hiilensidontakykyä ei hyödynnetä tai tehosteta) ja ruokinnan painopiste on väkirehuissa eli soijassa, jonka viljely aiheuttaa sademetsäkatoa esim. Brasilian alueella. Alustavat tutkimukset kuitenkin antavat viitteitä siitä, että kotimaisen tuotannon päästökokonaisuus ei ole aivan niin massiivinen kuin on aikaisemmin laskettu.
Jotta ilmastotekoja voidaan tehdä toimivasti, tehokkaasti ja harkiten, tulisi meidän lähteä tavoitteesta, ei keinoista. Lihan kulutuksen vähentäminen ja ilmastoystävällinen ruoantuotanto on päätavoite, ja siihen pääsyn keinoja tulisi harkita huomioiden myös yhteiskunnalliset ja eettiset tavoitteet. Ruokajärjestelmä on monimutkainen ja herkkä kokonaisuus ja vasta kun kokonaisuuden hahmottaa, voidaan löytää keinoja, joilla paitsi hillitään ilmastonmuutosta, myös edesautetaan eettistä ja reilua tuotantoa.
Kotimaisen naudanlihan kieltäminen ja sen korvaaminen ruokapöydässä ulkomaisella broilerilla tai possulla ei ratkaise perimmäisiä ongelmia, vaan siirtää ne toisaalle. Kotimaisen tuotannon osalta on syytä tiedostaa, että siat ja siipikarja syövät tuontisoijaa sekä viljoja, jotka sellaisenaan kävisivät myös suoraan ihmisruoaksi. Kotimaisen tuotannon osalta meillä on sentään mahdollisuus vaikuttaa sen eettisyyteen, ilmastovaikutuksiin sekä siihen, että tuotanto on reilua myös tuottajalle.
”Kaikkea kohtuudella” voi kuulostaa tylsältä, mutta kulutuksen muuttaminen periaatteella ”vähemmän mutta parempaa” mahdollistaa paitsi kotimaan ruoantuotannon säilymisen ja sen kestävyyden kehittämisen myös ilmastovaikutusten pienentämisen. Tämä ei edes ole hankalaa, jos halua sen toteuttamiseksi löytyy.
